Siirry sisältöön

Harri Taskinen – KUKA?

HARRI TASKINEN – KUKA?

Minua on pyydetty kertomaan jotakin itsestäni, nykyisestä työstäni ja siitä, miksi ylipäätään toimin Kunnantalon operaattorina – kuten minua jossakin sosiaalisen median postauksessa kutsuttiin.

Synnyin Kiteellä Pohjois-Karjalassa, opiskelin Helsingissä luokanopettajaksi – kuitenkaan valmistumatta – ja työskentelin pääkaupunkiseudulla pitkään opettajana, oppikirjatoimittajana, kouluttajana, toimitusjohtajana, projektipäällikkönä ja yrittäjänäkin.

Muutin Säynätsaloon vuoden 2015 lopussa ja jätin palkkatyöni Helsinkiin. Aktivoin vuosien jälkeen taas toiminimeni ja aloin tehdä töitä etänä: projektijohtoa, kirjojen taittamista, oppikirjamyyntiä, toimitustöitä, jne. Kunnantalo oli tuolloin kokonaan kiinni ja saarta kierrellessäni ihmettelinkin rakennuksen kohtaloa ja ulkopuolella värjötteleviä turisteja. Samoihin aikoihin lehdissä kirjoiteltiin siitä, kuinka tuollaista arvorakennusta saatettiin pitää ovet säpissä ja käyttämättömänä! Kyselinkin ennakkoluulottomasti kaupungilta rakennuksen käytöstä ja mahdollisuudesta saada sieltä pieni työtila itselleni. Ohitin ehkä joitain muodollisuuksia ja kiireessä jäi käyttämättä varmasti paljon valmista potentiaalia, jota saarilta olisi valmiinakin löytynyt.

Erinäisten keskustelujen ja pohdintojen, lyhytaikaisten sopimusten, jopa kilpailutuksen, kautta päädyttiin siihen, että olin Kunnantalolla yrittäjänä ja aktivon kaikin mahdollisin keinoin toimintaa. Toki sain myös sen työtilan, jota ihan alun perin lähdin kyselemään.

Vuoden vaihteessa 2017–18 perustimme uuden yrityksen, Tavolo Bianco Oy. Sain yhtiökumppanikseni Heli Leinonkosken, joka jo pitkään oli oman virkansa puolesta huolehtinut kaupungin suunnalla Kunnantalon kohtalosta. Heli toimi yrityksen hallituksen puheenjohtajana eikä työskennellyt Kunnantalon operatiivisessa arjessa. Nykyisin Kunnantalon toiminnoista vastaa Tavolo Bianco. Heli luopui omistuksestaan vuoden 2020 lopulla ja tällä hetkellä omistan yrityksen kokonaan. Kesällä 2018 avattu mainio kahvila-leipomo AaBakery on vuokrattuna edelleen Hannele Aapakari-Keinoselle.

Keskusteluopastusta

Opastamme suomeksi ja englanniksi yksittäisiä kävijöitä ja ryhmiä. Tervehdimme tarvittaessa myös ruotsiksi, saksaksi, japaniksi, espanjaksi ja italiaksi. Opastuksemme on pidetty tarkoituksella keskusteluopastuksena. Kerromme juttuja, herätämme ajatuksia ja kuuntelemme kävijöitä. Kerromme kuulemiamme asioita eteenpäin. Pyrimme pitämään asiatiedot oikeina, mutta lisäämme puheeseen usein: ”ymmärrykseni mukaan, olen kuullut, tästä kerrotaan, on mahdollista, niihin aikoihin…” Kierrokseen sisältyy rakennuksen erityispiirteiden esittelyä, johdatusta Aallon 50 -luvun suunnittelutyylin, vertauksia muihin Aallon rakennuksiin, Säynätsalon historiaa, tunnelmointia epäsuoran valon kanssa kellonajasta riippuen, rakennusmateriaalien esittelyä ja selventämistä eri kielille, Keski-Suomen alueen esittelyä, Päijänteen kuvailua kesällä ja talvella, Artekin historiaa ja nykypäivää – Legérin taulun tarinaa ja mystistä tyhjää syvennystä seinässä unohtamatta…. Ja niin edelleen. Joskus opastuksessa hurahtaa pitempäänkin kuin luvattu puoli tuntia.

Yhteisen kierroksen jälkeen saa kuljeskella ko. tiloissa omin päin niin kauan kuin haluaa: istuskella ja tunnelmoida, ottaa valokuvia, piirrellä ja luonnostella – erityisesti tästä mahdollisuudesta monet kaukaa tulleet kävijät vielä lähtiessäänkin kiittelevät.

Kävijätilastoja

2018 ... 6982 (joista ulkomaisia 44,7 %)
2019 ... 6374 (joista ulkomaisia 41,1 %)
2020 ... 2749 (joista ulkomaisia 8,7 %)

Vuonna 2019 kävijöitä eniten Suomesta, Saksasta, Espanjasta, Japanista, Ranskasta Yhdysvalloista, Kiinasta, Italiasta (näistä kaikista yli 100 kävijää). Kaiken kaikkiaan vierailijoita kävi 64 eri maasta.

Infopiste ja näyttelyt

Kunnantoimistossa oli kesällä 2017 kesäkahvila. Uuden kahvilan avauduttua on tilasta muotoutunut info-piste ja design-myymälä. Kahdessa viereisessä toimistohuoneessa on tilaa näyttelyille ja kokousten workshopeille.. Näihin tiloihin voi piipahtaa yleensä koska tahansa ilman pääsymaksua (jotkin erikoisnäyttelyt voivat olla maksullisia). Alvar Aallon yksi keskeinen ajatus rakennuksessa olikin se, että sen pitää olla helposti lähestyttävä ja tavallisille kunnan asukkaille tehty: demokraattista arkkitehtuuria. Liiketoimintamme kannalta olemme kuitenkin rajanneet ilmaisen sisäänpääsyn em. alueille. Galleriaan, kokoushuoneeseen ja valtuustosaliin pääsee pääsymaksulla, johon sisältyy edellä kuvailu opastus tai video-opastus, joka valmistui kesällä 2019. Tomistohuoneet ovat muussa käytössä 2021-2023 (ks. kappale "Vuodet 2021-2023").

Majoitustilat

Kesän 2017 aikana myös osoittautui, että Kunnantaloon nopeasti keväällä sisustamani asunnot – Hugo ja Henrik – tulivat tarpeeseen. Varaustilanne oli heinä-elokuun vaihteessa hyvä, mutta toki on otettava huomioon, että talvella kävijämäärä ja yöpymistarve laski hyvinkin vähäiseksi. Asunnoissa on majoittunut mm. tavallisia turisteja, arkkitehtejä, opiskelijoita, työmiehiä, rallituristeja ja häävieraita. Silloin Helin kanssa keskustellessa syntynyt ajatus siitä, että asunnot voisivat toimia myös residenssiasuntoina opiskelijoille ja tutkijoille, alkoi kuulostaa hyvältä ja saattaisi johtaa kannattavaan liiketoimintaan myös hiljaisina aikoina. Saimme myös yhden majoitusasunnon – Nemo – lisää, jonka keväällä 2019 sisustimme 6 hengen edullisemmaksi kerrosvuodeasunnoksi. Myös alkuperäiset vierashuoneet Alvari ja Elissa ovat käytössämme ja erityisesti yksin matkustavien arkkitehtien suosiossa, vaikka kovin vaatimattomat ovatkin varustukseltaan. Mutta näkymä on sisäpihalle päin ja suihkulähde solisee mukavasti kesäyössä.
Residenssissä on syksyn 2018 jälkeen vierailut kahdeksan residenssivierasta 1–2 kuukauden jaksoissa sekä muutama pidempään viipynyt sapattivapaata viettävä arkkitehtikin.

Kokoustilat

Vuokraamme myös kokoustiloja: valtuustosali ja kunnanhallituksen kokoushuone on suunniteltu puheiden pitoa ja keskustelua varten, mutta esimerkiksi valtuustosalin akustiikka tuntuisi toimivan myös lauluesityksille, ei välttämättä soitinmusiikille.

Kahvilan avauduttua catering-palvelut on myös saatu omasta talosta ja kokouksia, syntymäpäivä, muistojuhlia ja tapahtumia on järjestetty yhä enemmän. Myös paikalliset asukkaat ovat taas löytäneet rakennuksen juhla- ja majoitusmahdollisuudet.

Yrityksellämme on myös rajatut matkajärjestäjäoikeudet, joten voimme järjestää ryhmämatkoja Aalto-kohteisiin lähellä ja kauempanakin. Talvella 2019 Heli järjesti italialaisen ystävämme Luca Plazzin kanssa ensimmäisen ”Aallon jalanjäljillä Italiassa -matkan” ja seuraavana vuonna juuri ennen COVID-19 pandemian puhkeammista "Taiteen ja arkkitehtuurin Veneto" -matkan.

Vuodet 2021-2023

1.3.2021-31.7.2023. eli käytännössä lähes kolme vuotta Alvar Aalto museon ollessa peruskorjauksessa osa museon henkilökunnasta saa evakkotoimistot kunnantalolta. Harri on siirtänyt oman toimistonsa piazzan toiselle laidalle. Opastusvastuut jaetaan, mutta majoitusliiketoiminta pysyy Tavolo Biancon hallinnassa. Tavoittena on lisätä opastustajontaa ja parantaa laatua sekä Kunnantalolla että Muuratsalon koetalolla. Markkinointimielessä Kunnantalosta tulee osa Alvar Aalto -museon museokokonaisuutta, jollaisena se pysynee myös evakkoajan päätyttyä.

Tärkeitä tulevaisuudelle ovat UNESCON maailmanperintö- ja Biosfäärihankkeet. Kolmen vuoden aikana on tarkoitus jalostaa ja nostaa palvelutasoa sekä miettiä mitä kaikkea lisääntyville turistivirroille voidaan tarjota Päijänteen Tahitilla, kunhan hankkeiden läpimeno ja onnistuminen selviää.

Vastuullinen matkailu

Tavolo Bianco Oy/Säynätsalon kunnantalo otti helmikuussa 2021 ensimmäisen askeleensa kestävän matkailun kehittämispolullaan tekemällä päätöksen hakeutua mukaan Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmaan. Yrityksellä oli tavoitteenaan saavuttaa Sustainable Travel Finland -merkki vuoteen 2022 mennessä. Merkin käyttöoikeus saavutettiin kuitenkin jo vuonna 2021. Uskomme matkailun kehittämisen kestävämmäksi olevan eduksi kohteellemme ja tänne saapuvien vierailijoille heidän viihtyvyytensä sekä hyvinvointinsa kannalta. Arvostamme ja vaalimme kaunista saaristoluontoamme ja Alvar Aallon perintöä, alueen asukkaiden etuja sekä alueelle saapuvien matkailijoiden hyvinvointia ja viihtymistä.

Matkailijoita lähestytään viestillä: "Riippumatta ammatistasi, koulutuksestasi, kokemuksestasi tai siitä missä vaiheessa elämääsi olet, mikä liikkuvuus sinulla on tai ketä rakastat, sinun on aina turvallista ja tervetullutta vierailla Säynätsalon Kunnantalolla."

Tavolo Bianco Oy kehittää nyt matkailupalveluitaan vahvasti ja vastuullisesti edistääkseen alueen matkailua, houkuttelevuutta ja elinvoimaisuutta.  

 

Kuva: Tilapalvelu © Jiri Halttunen